perjantai 12. heinäkuuta 2013

Myöhäisheränneenä kesämekkoihin/tunikoihin

Nyt onkin syntynyt harvinaisen paljon vaatetta ihan itselle, harmi vaan että heräsin näin myöhään tähän "kesähepenien" ompelemiseen. Kankaina olen käyttänyt kaikkia niitä, mitä nyt on sattunut olemaan riittävän iso pala, tosin vielä on jemmassa muutama itselle ostettu ihanuus, jotka odottavat sitä THE KAAVAA!

Ensimmäinen ompelus syntyi tästä aikaa sitten haalimastani Taikametsä-trikoosta. Yläosaan käytetty Everyday scoop neck-raglanpadan kaavaa ja helmaosaan edellisen postauksen Movimiento-tunikaa. Tästä tulikin hieman pidempi, niin ei välttis tarvii leggareita alle. Isäntä valitsi pinkin resorin kaula-aukolle ja taskunsuihin (itse olisin tylsästi laittanut harmaata tai keltaista ) :)

Valmis mekko oli ihan säkki päällä ja näytti lähinnä yöpaidalta, joten oli pakko lisätä framilonia rinnan alle jälkikäteen. Takakappale vielä hieman lörpöttää selästä, mutta menköön nyt sitten vaikka kotimekkona, kun ei kangaskaan ihan niin minun näköiseni ole.


Tästä tuli kaikenkaikkiaan hieman väljemmän mallinen, yläosakin olisi  voinut olla hivenen naftimpi





Seuraavaksi nappasin käsittelyyn Linnunrata-jerseyn, en ollut tätä kangasta ehkes itselleni tilannut vaan ajatellut tehdä siitä jotain tytölle, mutta 80cm kangasta tuli aika tarkalleen tuhottua.

Yläosaan hyödynsin Made for Apes blogin HeiDun ideaa resorista tehdystä yläosastta ja helmaosan tein samalla kaavalla kuin aiemmatkin luomukset.

Valmiina vaate oli pliisu ja totesin etten osaa käyttää olkaimetonta vaatetta, joten lisäsin lopuksi olkaimet ja ruskeaa pitsikumpparia resorin ylä-ja alaosaan sekä olkaimien reunaan.

Ennättipä tämä pikasurautus-tunika valmistua parahiksi ja pääsi heti ihmisten ilmoille kun olin Torin Rytmit-musiikkitapahtumassa torstaina :)




3 kommenttia:

  1. No, on kivannäköiset mekkoliinit. Eikä ylempikään näytä yhtään liian tilavalta. Alemmassa vaatteessa on kyllä kaunis malli.

    VastaaPoista
  2. Hienoja ompeluksia blogi täynnä! Oli ilo löytää tänne :)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät mieltä, kiitos niistä :)