sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Mahdollisimman simppeliä ja nopeaa...

Meidän perheessä eletään edelleen aikaa jolloin ompelukone ja saumuri saavat rauhassa lepäillä...ainakin suurimman osan ajasta, johtuen isännän reissuhommista. Jotenkin sitä vaan on niin naatti kun kaitsee näitä kahta termiittiä yksinään aamusta iltaan, varsinkaan kun meillä tuo pikkuneiti ei edelleenkään nuku öitänsä ja nyt lisämausteena taas nuo aamuyön tunneille kestävät nukahtamistaistot :(  Siinä ei paljon paukkuja ompelulle enää jää...

Jotain kuitenkin olen saanut ihan oman "mielenterveyden" puitteissa tehtyä...mutta jotain niin simpeliä ja nopeaa ja yksinkertaista, taka-ajatuksena varmaankin lähinnä ommella pois kaapista niitä pitkään siellä lojuneita yksilöitä :D

Jämäkankaista syntyi siis neidille pyjama, koko voisi olla joku 86cm, koska on reilusti kasvuvaraa vielä. Kankaana tässä kangastukusta ostamani hiiri? trikoon loput, jotka olen uitellut kloriitissa jotta aiempi tumman viininpunainen pohja muuttuisi johonkin suuntaan (en edes tiennyt mitä halusin, halusin vain silloin joskus kloriitissa kankaita uittaa..) Raitakangas kierrätetty omasta hyväkuntoisesta t-paidasta.


Paidan kaava White Rabbit  OB 1/2011 muokattuna omiin tarpeisiin sopivaksi ja housut City Mouse OB 4/2011, vyötäröresori korvattu kuminauhakujalla


Neiti Tyyli-Lyyli 1v7kk ei näitä päällensä kelpuuttanut vaan haki määrätietoisesti kaapista toisen jo aiemmin ompelemani pyjaman...nuorena se vaate-"tuittuilu" jo alkaa :) Onneksi tässä on sen verran reilusti kasvuvaraa, ettei haittaa vaikkei heti käyttöön pääsisikään.

Esikoinen toivoi itselleen pyjamaa jossa olisi pitkähihainen yläosa, mutta shortsi-alaosa...kangaskaappia pengottuani ja paloja mittailtuani päätin yllättää pikkumiehen ja tehdä vannoutuneelle vihreä-fanille kerrankin jotain taatusti mieleistä.....ja voi sitä onnea ja riemua kun tuotos oli valmis...ahhh, niin ihanaa kuultavaa ja katsottavaa äidillekkin, joka vain nopeasti jotain surautteli :)  Poika oli sitä mieltä, että "kyllä tämä äiti ihan päiväpaita on..."  äidin sana kuitenkin toistaiseksi sen verta tehosi että tuo lime tykitys on tehty yökäyttöön :)



Paidan kaava More Grey raglanpaita OB 4/11  koko 104cm pidennetyillä hihoilla ja helmalla
Shortsit tehty High Jump housuista OB 4/2011 mallia mukaillen  koko 104cm



Pyjaman onnellinen omistaja: "Äiti, tää on just sitä mitä mä oon toivonutkin..." :)

Itselleni sitten kaivelin kaapista joskus tarjouksesta ostamaani pallotrikoota, joka ei ole aiemmin riittänyt käyttötarkoituksiini, mutta nyt kun alan olla kyllästynyt ainaisiin tunikoihin ja mekkoihin, niin tämäpä riittikin.
Tavan trikoopaita siis itselle!


Kaavana ensikokeilussa Patchwork  OB 5/2012  Koko 38, hihan kaava 40 (olin lukenut että tässä on kapeat hihat) , pituutta myös lisätty reilusti helmaan lisää ja hihat vajaamittaiset koska muuhun ei kangas riittänyt.

Tästä tuli oikeinkin mieleinen vaikka kangas ei alkuun sytyttänyt ja kaava oli myös oikein passeli, tällä siis muutama trikoopaita vielä lisää :)


Vielä olisi muutama yön yksinäisinä tunteina leikelty vaate odottamassa ompeluaan ja olen aika kivasti saanut niitä pyörimään jääneitä kankaita "tuhottua" pois :)

2 kommenttia:

  1. Välillä on hyvä vaan surruutella. Itsekin leikkaan noita perusjuttuja arjessa sillon tällön ommeltavaksi. Tuo oma t-paita on tosi kiva. Itsekin tykkään tuosta kaavasta ja olen siitä kuositellut kaikenlaista.
    Tuo sinun mokkanahkaliivari on todella huippu, uskaltaisikohan sitä itsekin kokeilla jotakin? Hyvää uutta vuotta ja jaksamisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanne-Maija :) On se ompelu ihmeellistä, vaikka kuinka olisi väsynyt ja kyrsiintynyt, niin edes pikkainen koneen "polkaisu" saa ajatukset nollaantumaan :) Ilman muuta heti vaan uusien materiaalien kimppuun, tuo mokkanahka-liivarin teko oli kyllä koukuttava haaste itselle johon lisäjännitystä toi tieto siitä että alkuperäinen vaatekappale on ystävän äitivainaan vanha ja rakkaudella kaapin perukoilla säilötty :)

      Poista

Kommentit piristävät mieltä, kiitos niistä :)